Rahikainen Klausin fb

Suomalaisuuden syvin haava

Heräsin tänä aamuna näkyyn pitkästä ja syvästä joukkohaudasta, johon suomalaiset tappoivat ystäviään, naapureitaan, työtovereitaan ja sukulaisiaan lunastaessaan maansa itsenäisyyden toisiaan tuhoamalla yli 100 vuotta sitten. Nuo suomalaiset saivat katsoa toisiaan joko teloittajana kiväärin tähtäimen takaa tai teloitettavana ja tuon tappavan aseen maalitauluna. Kumpaankin sattui, toiseen sattui hänen oma vihansa tai häpeä epäinhimillisen tehtävän edessä ja toiseen syvä pettymys, kun juuri iloittu Suomen itsenäisyys johtikin tähän veljen ja sisaren äärimmäiseen hylkäämiseen, ja hänen omaan kuolemaansa. 

Tuo haava elää edelleen suomalaisissa, sekä punaisissa että valkoisissa suvuissa, jotka osallistuivat tuohon kauhistuttavaan lahtaamiseen puolella tai toisella. Noita hautoja ja keskitysleirejä, jotka muistuttavat perinteisen sotakumppanimme Saksan toimia toisen maailman sodan itärintamalla, on koetettu peittää ja piilottaa jo kahden sodan avulla. Olemme sotineet Venäjää vastaan, joka antoi meille tuon itsenäisyyden, jonka me itse verisesti sinetöimme, suhteellisen helposti, sillä se oli jo valmis luopumaan Suomesta. Venäjä eli Lenin antoi meille itsenäisyyden.

Mutta me emme ole olleet valmiita luopumaan vihastamme itäistä naapuriamme kohtaan, koska tuon vihan alle on jo kahdessa sodassa voitu lakaista kaikki se viha, häpeä, pettymys ja hylkääminen, joka on jäänyt kytemään sukulinjoissamme noista itsenäisyytemme verisistä ensi hetkistä alkaen. Me tarvitsemme ulkoisen vihollisen, jotta emme joutuisi kohtaamaan noita syvälle sieluihimme tungettuja ja piilotettuja kauhistuttavia tekoja ja kohtaloja. Vihataan yhdessä itäistä naapuriamme, on ollut meidän tapamme yhdistää kansa ja yrittää unohtaa menneet. Ja on edelleen.

Tämän piilotetun ja kohtaamattoman haavan avulla suomalaiset on taas saatu innostumaan sodasta. Meidät on saatu uhraamaan niin edulliset kauppasuhteemme idän kanssa kuin koko itäinen Suomi tuon tietoisesti herätetyn vihan avulla. Meidät on saatu sitoutumaan sekä hyökkäysalustaksi että ostamaan valtavia määriä aseita tuon vihamme eli kohtaamattoman haavan vuoksi. Me olemme liittynet läntisen Euroopan sotahuumaan, joka tuottaa voittoja vain USAn sotateollisuudelle, jotta meidän ei tarvitsisi kohdata tuota suomalaisuuden syvintä haavaa, oman sukumme haavaa.

Tuo haava on niin hämmentävän syvä ja voimakas, että minäkin olen menettänyt useamman läheisen ystävän, kun olen ajatellut meneillään olevasta sodasta väärin eli toisin kuin valtamedia on meille kertonut. Ja olen myös saanut ihmetellä, miten moni syvästi henkinen ja pitkälle ihmisyyden haavojen tutkimisessa ja puhdistamisessa edennyt ihminen on myös kuin luonnostaan tuon itäisen naapurin vihaamisen ja tuhoamisen kannalla. Miten vaikeaa onkaan nähdä uhoa ja tuhoa itsessään ja miten helppoa on siirtää se tuon toisen, tuon lähimmäisen tai erityisesti itäisen naapurimme niskoille. Pois se minusta!

Oman sukuni suhde tuohon yhteiseen haavaan on kahtalainen. Isäni suku on lähtöisin Keuruun Rahikkalan suurelta vanhalta kantatilalta. Isoisäni Hermanni joutui lähtemään maailmalle, kun sisko miehineen sai tilan, ja hänestä tuli Koskenpään korpeen köyhä torppari, jota paikalliset suurtilalliset pitivät vihollisena ja vaarallisena. Joku Rahikainen myös lahdattiin kirkon kellotapulin seinää vasten. Äitini isä eli isoisäni, vaikka ei mikään vauras mies ollutkaan, taas toimi valkoisten joukoissa ja teki aikanaan itsemurhan, kun ei enää jaksanut haavojaan kantaa. Eli samoja haavoja minäkin olen kantanut.

Tämä haava nousi esiin ja kohdattavaksi saatuani suuren tunnustuksen eli tultuani kerrankin nähdyksi ja kohdatuksi kokonaisena henkiolentona, eheänä sieluna. Tuon kohtaamisen iloinen voimakkuus ja syvyys puhkaisi mieleni rakenteissa vielä piilleen suojakuplan, ja esiin nousi sen alle kätkemäni pohjattoman hylkäämisen kokemus, se sama jota nuo kaivamiensa hautojen ääressä kuolemaansa odottaneet miehet ja naiset silloin kerran tunsivat. 

Minun tehtäväni kansakunnan kirjurina on nostaa nuo jo liian kauan kuopattuina olleet tunnot esiin kohdattavaksi niin itselleni kuin kansallenikin. Kaikki on kohdattavissa, yhteinen menneisyytemme on sovitettavissa ja vapautettavissa eikä siihen tarvita uutta eikä vanhaa vihollista eikä sotaa. Vaan halua ja rohkeutta kohdata se suru, vaiva ja hämmennys, joka on sieluni syvyyksistä ohjannut kutakin meitä jo aivan liian pitkään, niin sinua kuin minuakin.