Etusivu
5. 4. 2022
Intersektionaaliwokistien invaasio
Eräs suomalainen sanan- ja ilmaisunvapautta ja kansalaisten yksityisyyttä
puolustava yhdistys on joutunut wokistien soluttautumisen uhriksi. Samalla
kyseinen nimeltä mainitsematon yhdistys on unohtanut olemassaolonsa
tarkoituksen. Nykyään yhdistyksen äänekkäimmät jäsenet kannattavat vahvaa
yksityisyydensuojaa, paitsi että autoilijoita on ihan ok seurata teknisin
keinoin reaaliajassa. Myös sensuuria vastustetaan, paitsi että vääränmieliset
lehtijulkaisut voidaan kieltää ja myös uskonnollisten tekstien siteerauksesta
on ihan hyvä joutua vähintään vankilaan.
Jätän yhdistyksen nimen mainitsematta, koska se ei ole oleellista. Kyse on
laajemmasta ongelmasta, joka koskee useita kollektiivista asiaa ajavia
yhdistyksiä ja rekisteröityjä puolueita. Woke-ideologian kannattajilla on
tapana ilmeisesti valtaa tavoitellakseen soluttautua yhdistyksiin, joiden
alkuperäinen tarkoitus ei varsinaisesti liity mitenkään wokismiin, mutta ei
kuitenkaan ole myöskään millään lailla sen kanssa ristiriidassa. Kun
wokistit ovat saaneet yhdistyksessä riittävästi valtaa, alkaa yhdistyksen
toiminnan painopisteen hivuttaminen intersektionaaliwokismin asian ajamiseen.
Käytännössä se näkyy niin, että yhdistyksen alkuperäisiin tavoitteisiin
lisätään wokisteja hyödyttäviä poikkeuksia ja niiden rinnalle tulee myös
puhtaita woke-ideologian tavoitteita.
Wokisteille ominaiseen mielenlaatuun kuuluu palava halu rankaista kaikkia,
jotka elävät "väärin". Käytännössä tämä "väärin" eläminen tarkoittaa
kaikkia elämäntapoja, jotka eivät sovi intersektionaaliwokistiseen
identiteettipoliittiseen klikkiin. "Väärin" elämistä voi olla esimerkiksi
kaupungin ulkopuolella asuminen, autolla ajaminen, hyvien kädentaitojen
omaaminen ja sekaravinnon syöminen. Politiikassa wokistit ovat tyypillisesti
äärettömän vihamielisiä Venäjää ja venäläisiä kohtaan ja haluavat täten
luonnollisesti vaientaa myös puolueettoman ulkopolitiikan kannattajat.
Tällä hetkellä Suomessa vallassa oleva hallitus nauttii wokistien
erityissuosiota, ja wokistit haluavatkin kaikin mahdollisin keinoin
hiljentää kaikenlaisen kritiikin hallitusta kohtaan.
Väärineläviä mahdollisimman tehokkaasti rankaistaakseen tyypillinen wokisti
kannattaa totalitaristiselle asteelle menevää sääntelyä, eräänlaista
"pehmeää totalitarismia", jossa valtio tietää parhaiten, mikä kansalaiselle
on parhaaksi. Käytännössä se tarkoittaa eksponentiaalisesti kasvavaa määrää
sääntöjä ja kieltoja, joilla pyritään tukahduttamaan woke-identiteettiin
sopimattomat elämäntavat. Nähdessään jonkun esimerkiksi korjaamassa autoaan
tai rakentamassa koirankoppia ilman rakennuslupaa wokisti esittää
huolestunutta ja kyseenalaistaa homman turvallisuuden ja laillisuuden.
Keskustelu viedään väkisin pisteeseen, jossa wokisti pääsee ilmaisemaan
halunsa kieltää moiset harrastukset, ettei vain tulisi pipi. Asiaa ei yhtään
helpota se, että kaikkinainen asioiden sääntely järjettömyyksiin asti on
muutenkin jo muutaman vuosikymmenen ollut yhteiskuntajärjestelmämme
helmasynti, joka rapauttaa sen toimintaa sisältä käsin.
Tekniikan ja varsinkin tietotekniikan puolella tyypillinen wokisti kannattaa
kaikkien teknisten laitteiden ja yhteiskunnan toimintojen digitalisoimista ja
monimutkaistamista äärimmilleen. Se tuodaan myös osaksi yhdistyksen toimintaa
siinäkin tapauksessa, jossa se on ristiriidassa yhdistyksen alkuperäisten
tavoitteiden kanssa. Usein tavoitetta perustellaan joko tietoturvalla,
turvallisuudella (parempi tehdä laitteesta niin monimutkainen, ettei sitä voi
korjata itse, jottei kukaan loukkaantuisi yrittäessään korjata sitä) tai
sillä, että kaiken digitalisoituminen ja monimutkaistuminen olisi
jonkinlainen teknisen kehityksen väistämättä mukanaan tuoma ilmiö, jota vain
ei voida torjua joutumatta takaisin kivikaudelle.
Koska wokistien identeettipoliittiseen klikkiin ei sovi oikein minkäänlainen
haja-asutusalueilla harjoitettava elämäntapa, niin myöskin ruoantuotannon
saisi wokistien mielestä lopettaa. Wokisteilla on ollut merkittävästi
vaikutusvaltaa Marinin hallituksen harjoittamaan tuhoisaan
maatalouspolitiikkaan. Wokisti näkee jossain asiassa omavaraisen ihmisen
vahvana järjestelmästä riippumattomana yksilönä ja pitää tätä
eksistentiaalisena uhkana, joka tulee eliminoida. Myöskään valtiollinen
omavaraisuus ja huoltovarmuuden ylläpito eivät sovi woke-identiteettiin,
koska ne muistuttavat kekkoslaisesta sulkeutuneisuuden ajasta.
Erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavat yhdistykset
ovat Suomen kaltaisissa pitkälle tasa-arvoistuneissa yhteiskunnissa vaarassa
joutua wokistien valtaamiksi, koska lähes kaikki näiden yhdistysten
alkuperäiset tavoitteet on saavutettu. Woke-ideologiaan kuuluu oleellisena
osana järjettömyydet kuten loputon määrä sukupuolia ja perinteisen
sukupuolijaon hämärtäminen. Wokisti keksii vaikka omasta päästään uusia
luonnottomia perversioita, joita valtavirta ei "vielä" suvaitse, ja alkaa
sitten vaatia keksimänsä asian normalisointia. Vaarana on, että wokistit
alkavat ajamaan omia ideoitaan näiden järjestöjen kautta ja lopulta
valtavirran saatua tarpeekseen yhteiskunnalliset asenteet muuttuvat
vihamieliseksi seksuaalivähemmistöjä kohtaan.
Jos olet wokistin kanssa eri mieltä lähestulkoon mistä tahansa asiasta, niin
sinut leimataan joko uusnatsiksi tai (etenkin 24. helmikuuta alkaen) Venäjän
hybridisoturiksi. Sen jälkeen sinut pyritään hiljentämään kaikin mahdollisin
tavoin, ettet vain pääsisi vääriä mielipiteitäsi ilmaisemalla jarruttamaan
intersektionaaliwokistien maailmanvalloitusta. Tämä kirjoitus saattaa
monen lukijan mielestä vaikuttaa liioittelulta, mutta vakuutan, ettei se ole
sitä muuten kuin siinä mielessä, että aivan kaikki tässä kirjoituksessa
kuvaillut wokismin piirteet eivät useinkaan ilmene yhdessä ihmisessä - mutta
toisaalta wokismiin kuuluu myös sellaisia muita yleisiä älyttömyyksiä, joita
en tähän kirjoitukseeni sisältänyt. Valitettavasti varsinkin yliopistoissa
woke-ideologinen ajattelu on saavuttanut erittäin merkittävän jalansijan.