28. 4. 2026

  Epäsuoran valaistuksen häviäminen ja sen vaikutus näkemiseen

Nykyaikaista valaistusta voi kuvata yhdellä adjektiivilla, ja se on "tyhmä".
Se piste historiassa, jossa kehitys alkoi mennä tyhmään suuntaan, on
helposti osoitettavissa. Se alkoi siitä, kun Euroopan Unioni kielsi
"maitolasiset" hehkulamput ja vaati, että siitä hetkestä alkaen kaikkien
hehkulamppujen on oltava kirkaslasisia.

Uutta vaatimusta perusteltiin milläs muullakaan kuin ympäristösyillä.
Haalea maitolasi hehkulampun kuoren materiaalina muutti osan hehkulangan
säteilemästä valosta lämmöksi ennen kuin valo ehti edes poistua lampusta
huonontaen lampun hyötysuhdetta.

Valoa levittävä maitolasi ei kuitenkaan ollut valikoitunut hehkulamppujen
kuoren materiaaliksi sattumalta tai edes minkään teknisen pakon sanelemana.
Maitolasisen hehkulampun ympärilleen levittämä valo ei tullut yhdestä
häikäisevän kirkkaasta pisteestä eli hehkulangasta, kuten se kirkaslasisessa
hehkulampussa tulee - sen sijaan säteilypinta-alana oli koko lampun kuori,
jolloin säteilypinnan intensiteetti saatiin alennettua murto-osaan ja lampun
valossa oli paljon helpompaa nähdä. Funktionaalinen hyötysuhde oli siis
parempi.

Vihreän ajattelun myötä yleistyneessä modernissa paradigmassa lamppujen
hyötysuhdetta mitataan yksiköllä lm/watt, eli lampun säteilemä näkyvän valon
määrä jaettuna lampun kuluttamalla sähköteholla. Mittaus suoritetaan
luksimittarilla vakioetäisyydellä lampusta. Kaikenlainen valon levittäminen
ja varjostaminen pienentää mittarissa näkyvää lukemaa, jolloin valaisimen
hyötysuhteen katsotaan olevan huonompi.

Ennen vihreää ajattelua valoa oli tapana levittää ja ohjailla erilaisin
varjostimin ja peilein. Valosta pyrittiin saamaan epäsuoraa. Lampusta suoraan
silmiin loistavan valon määrä pyrittiin minimoimaan tai sitä pyrittiin
vähintäänkin levittämään läpikuultavilla varjostimilla. Suora valo sai osua
ainoastaan asiaan, esineeseen tai objektiin, jota oli tarkoitus valaista.
Tällöin valo heijastui valaistavasta kohteesta epäsuorasti havainnoitsijan
silmiin.

Epäsuora valo ei kuitenkaan näy suurina lukuina luksimittarissa, joten nyt
valtavirrassa on pyrkimys päästä siitä eroon. Käytännössä se näkyy niin,
että kaikenlaiset varjostimet pyritään jättämään pois. Koko huone pyritään
täyttämään suoralla valolla, joka säteilee suoraan valonlähteestä huoneessa
olevan havainnoitsijan silmiin - ja luksimittariin. Suora valo ei helpota
näkemistä, vaan lähinnä häikäisee; mutta luksimittariin sillä saadaan suuret
numerot. Julkisten tilojen valaistusta on alettu mitata suoran valon
määrässä - mitä enemmän suoraa valoa, sen parempi. Luksimittarilla kun ei
oikein voi mitata epäsuoraa valoa.

Käytännössä pyrkimys päästä eroon epäsuorasta valosta näkyy joka puolella.
Katuvalaisimien muuttuessa ledeiksi niistä hävisi varjostimet. Uusissa
sisävalaisimissa on hyvin harvoin mitään varjostimia; muotia ovat ledinauhat,
joissa kirkkaat valopisteet levittävät valoansa kaoottisesti joka suuntaan.
Mihin tahansa katsookin, on hankala välttyä häikäistymästä suoraan silmiin
valoansa loistavista valonlähteistä. Ulkovalaistuksessa tämä on johtanut
myös valosaasteen räjähdysmäiseen lisääntymiseen, joka on todellinen
ympäristöongelma. Valtavirran ympäristöaktivismissa asiaan ei kuitenkaan saa
kiinnittää huomiota, koska ledit ovat "vihreää teknologiaa" ja siten kaiken
kritiikin yläpuolella.

Nykyaikatyyliset häikäisevät ulkovalot ovat myös turvallisuusriski, koska ne
hankaloittavat näkemistä sen sijaan että helpottaisivat sitä. Suoraa valoa
silmiin osoittavat valonlähteet, varsinkin sinisävyisinä, tekevät varjoon
jäävien asioiden näkemisestä mahdotonta. Se huonontaa konkreettisesti
liikenneturvallisuutta ja tekee myös rikoksien tekemisestä helpompaa.

Jatkuvalla altistumisella suoralle valolle, etenkin valon ollessa sinistä,
on pysyviä vaikutuksia ihmisen näköön. Hämäränäkö heikkenee, ja sinisen valon
mukana tuleva ultraviolettivalo aiheuttaa soluvaurioita. Luonnossa sinistä
valoa esiintyy suuria määriä ainoastaan keskipäivän auringossa, ja auringon
valosta suurin osa on infrapunasäteilyä, joka aktivoi kehon suojamekanismit
sinistä valoa ja ultraviolettivaloa vastaan. Sinisestä keinovalosta tämä
elementti puuttuu.

Näköaisti tarvitsee harjoitusta ja hämäränäköä pitäisi aktivoida silloin
tällöin. Se ei ole luonnollinen tilanne, että kaikki keinovalo hämärän ja
pimeän aikaan on sinistä. Evolutiivisesti normaali tilanne on, että keinovalo
tulee liekistä, jossa valon tuottavat hehkuvat hiilipartikkelit. Sellainen
keltainen liekki saadaan aikaan esimerkiksi puuta polttamalla tai
öljylampulla. Hehkulampun valo on hyvin lähellä hiiltä sisältävän materiaalin
palaessaan tuottavaa valoa. Jo 25 watin hehkulamppukin on kuitenkin sen
verran kirkas, ettei sellaisen tuottamassa valossa pitäisi jatkuvasti
oleskella, koska sekin laiskistuttaa hämäränäköä. Jokainen voi tämän itse
testata esimerkiksi pari viikkoa kestävällä kokeella, jossa kaikki keinovalo
tuotetaan vaikka pienellä öljylampulla. Kokeen alussa öljylampun valossa ei
todennäköisesti näe kovin hyvin, mutta kahden viikon päästä sillä näkee jo
oikein hyvin.

Jatkuvasti lisääntyvä valon määrä ympäristössä vaikuttaa myös luontoon.
Pimeää pelkäävien ihmisten mielestä lisääntyvä valo voi lisätä turvallisuuden
tunnetta, mutta pienet eläimet eivät tätä turvallisuuden tunnetta jaa.
Pikkulinnut, siilit ja muut saaliseläimet eivät löydä pimeää paikkaa, jossa
olisivat turvassa pedoilta. Yöaikaan lentävien hyönteisten navigointi menee
sekaisin luonnottomista suunnista paistavasta keinovalosta. Tulikärpäset
eivät löydä pariutumiskumppania ja ne ovatkin jo lähes kokonaan kadonneet.
Ylipäätään hyönteisten ja lintujen populaatiot vähenevät ennennäkemätöntä
vauhtia ja valosaaste on sille yksi merkittävimmistä syistä. Valosaastetta
tulee erityisesti nykytyylisistä sinertävänvalkoista valoa tuottavista
ledeistä, koska sininen valo siroaa ilmakehän kosteuden vaikutuksesta
hallitsemattomasti joka suuntaan.

Onneksi tämä ongelma voitaisiin korjata kirjaimellisesti nappia painamalla -
tai keinukytkintä kääntämällä.